Suvi Pirkola uskoo villiin unelmointiin

K-Market Kaunismäen kauppias Suvi Pirkola on varmasti tuttu kasvo monelle mäntsäläläiselle, erityisesti Anttilassa, Jurvalassa ja aseman ympäristössä asuville. Vuonna 2016 perheineen Mäntsälään muuttanut Suvi on lyhyessä ajassa jättänyt positiivisella ja sydämellisellä otteellaan lähtemättömän jäljen koko aseman alueen henkeen ja ollut omalta osaltaan luomassa uudenlaista yhteisöllisyyttä alueen asukkaiden keskuudessa.

Voi perustellusti sanoa, että kauan odotettu aseman kauppa on ollut paljon muutakin kuin tavallinen lähikauppa. Asiakkaita on valikoiman suhteen kuunneltu tarkalla korvalla ja erilaiset oheispalvelut sekä tapahtumat yhdistettynä pirteään asiakaspalveluun ja some-markkinointiin houkuttelevat asioimaan. Kesäisin jäätelökioski ja ulkopöydät ovat tehneet kaupan pihasta miellyttävän kohtaamispaikan.

Suvi on miehensä Mikon kanssa valittukin Uudenmaan K-ryhmän vuoden kauppiaiksi 2019 ja samana vuonna hänet äänestettiin myös Facebookin Mäntsälä-ryhmässä vuoden mäntsäläläiseksi. Viimeisin tunnustus tämän vuoden tammikuulta on yrittäjäkasvatuksen asiantuntijatahon YES-verkoston vuoden YES Kummi –palkinto, joka annetaan myönteisestä ja aktiivisesta asenteesta yrittäjäkasvatukseen. Suvi on pyrkinytkin työllistämään mahdollisimman paljon kesätyöläisiä, TET-jaksolaisia sekä tehnyt yhteistyötä mm. Riihenmäen koulun yrittäjyysluokkalaisten kanssa.

Mistä muutit Mäntsälään ja mitä teit ennen K-Market Kaunismäen kauppiaaksi ryhtymistä?

– Muutin Mäntsälään Heinolasta, jossa toimin kauppiaana K-market Ruokamestarissa. Kauppa kuitenkin suljettiin remontointitarpeiden vuoksi. Olin kuullut, että Mäntsälään aloitetaan rakentamaan uutta K-markettia ja ajelin ottamaan itsestäni selfien pilareiden edessä, jonka lähetin silloiselle kauppapaikoista vastaavalle henkilölle ja kysyin saatteessa, että koska tehdään sopimus. Mäntsälä tuntui heti oman näköiseltä ja kokoiselta kunnalta. Kauniit metsät ja peltomaisemat tuovat kotoisan ja turvallisen tunteen. Täällä on hyvä lasten kasvaa.

Miten päädyit lähtemään mukaan kuntavaaliehdokkaaksi ja miksi puolueeksi valikoitui Kokoomus?

– Haluan vaikuttaa kunnan kehitykseen, kuntalaisten hyvään arkeen ja olla omalta osaltani tukemassa nuoria mukaan vaikuttamiseen ja päätöksen tekoon. Avoimuus, rehellisyys sekä vastuullisuus tekevät minusta luotettavan kuntapäättäjän. Kokoomuksen arvot ihmisten, yhteiskuntien ja ympäristön hyväksi sekä taloudelliset näkökulmat ovat lähellä omaa arvomaailmaani.

Mitkä ovat ne ominaisuutesi, joiden vuoksi sinusta tulisi erinomainen kuntapäättäjä?

– Aito välittäminen, tasa-arvoisuus, erilaisuuden ja erilaisten näkökantojen hyväksyminen sekä rohkeus muutoksiin ja villiin unelmointiin. Olen tavallinen ihminen ja uskon, että moni kuntalainen kokisi, että olen arvomaailmaltani heidän äänellään puhuva kuntapäättäjä.

Millaisena koet Mäntsälän sekä asukkaan, että yrittäjän näkökulmasta? Mitä vahvuuksia meillä on ja mitä pitää kehittää?

– Mäntsälässä kaikki on lähellä, mutta silti täällä tarvitsee usein omaa autoa. Se kertoo mielestäni siitä, että infrastruktuurin suunnittelu ei ole aivan kaikilta osin onnistunut. Kunnan tulisi rohkeasti lähteä visioimaan tulevaisuuden Mäntsälää ja ottaa tähän visiointiin nuoret eli tulevaisuuden mäntsäläläiset työikäiset mukaan. Usein kuulee, että juna-asema on rakennettu väärään paikkaa mutta mitä jos keskusta onkin väärässä paikassa? Pitäisikö kuntakeskuksen kehittyä, rakentua ja laajentua Lahdentien ja E75 väliin? Toivon, että tulevaisuuden Mäntsälää suunniteltaessa unelmoitaisiin rohkeasti pääpainona kunnan väestömäärän kehittyminen, palveluiden lisääntyminen ja yhteisöllisyyden kasvattaminen. Koko Mäntsälää on kuitenkin haastavaa saada tehokkaaksi kokonaisuudeksi kokonsa vuoksi ja tämän vuoksi kylät on pidettävä elinvoimaisina. Kunnan tulisi myös tukea kyläyhdistyksiä aiempaa enemmän ja antaa resursseja kylien elinvoimaisena pitämiseksi

– Kuntalaisena on hyvin vaikeaa saada tietoa mistään helpolla, joten viestintää tulisi ehdottomasti parantaa. Ratkaisua tähän tulisi miettiä yhdessä kunnan viestinnästä vastaavien ihmisten kanssa. Mäntsälä-App toisi alustan kunnan ja yritysten yhteiselle tiedottamiselle. Sosiaalisen median tai ilmaisjakelulehden varassa oleva tiedotus on hyvin vaikeasti tavoitettavaa. Kunnassa asumiskustannuksia ei tule enää korottaa vaan taloudellinen kannattavuus olisi löydyttävä kunnan toimintoja järkeistämällä. Kilpailutusta tulee tehdä säännöllisesti ja kunnan avoimet työpaikat on avattava oikeasti kaikille eikä niin, että ne kirjoitetaan sisäpiiristä sopivalle ihmiselle. Lisäksi palveluiden hankkimista yksityisiltä olisi lisättävä. Näennäiskustannusten laskentaa tulisi kehittää huomattavasti ja lopettaa lyhytkantoinen budjetointi ja suunnittelu.

– Varhaiskasvatus, peruskoulutus ja nuorisotoimi eivät saisi olla säästölistoilla lainkaan. Varhaisen vaiheen tukeen tulee panostaa ja erityisoppilaat sekä neuropsykologiset ongelmat ottaa paremmin huomioon. Erityisluokat on säilytettävä ja avustajia on luokkiin saatava, koska yksilöllinen ja räätälöity tuki on avainasemassa. Toinen meistä oppii tekemisen, toinen lukemisen kautta. Motivaatio luodaan jo alakoulussa ja yläkoulun toimet ovat ratkaisevassa asemassa nuoren miettiessä jatko-opiskeluitaan. Mäntsälässä on jatkuvasti kehittyvä yrittäjyyskasvatus ja olen tosi ylpeä siitä, että saan osalta olla mukana sitä toteuttamassa.

– Yrittäjänä olen viihtynyt hyvin Mäntsälässä. Ihmisten ihmisläheisyys, avoimuus ja aito halu olla osa yhteisöä on auttanut itseä luomaan palvelun yhteisön keskelle. Yhteistyö yrityskehityksen kanssa on ollut mieluisaa ja monet yrittäjäystävät ovat olleet toivottu lisä elämään. Yhdessä tekemällä olemme saaneet tosi kivoja juttuja aikaiseksi. Yksinäistä täällä asemalla on välillä toki ollut. Olisihan se mukava, kun joku ottaisi myös viereisen yritystontin rakentaakseen ja saisimme siihen paljon toivotun liiketilan yrityksille, jotka voisivat hyötyä asiakkuuksien näkökulmasta juna-aseman läheisyydestä.

Mitä harrastat vapaa-ajallasi?

– Vapaa-aikani kuluu perheen kanssa mökkeillen, kalastaen ja metsästäen. Pidän järjestötyöstä ja nautin erilaisissa yhteisöissä vaikuttamisesta. Rentoudun hyvää ruokaa tehden ja siitä nauttien hyvässä seurassa. Parasta seura on silloin kun saadaan kaikki kuusi poikaamme samaan aikaan pöydän ääreen. Leivonta ja käsityöt on mielekästä puuhaa ja äänikirjoja kulutan lenkkeillessäni pohjanpystykorva-kaverini Aihkin kanssa.

Suvia voit äänestää kuntavaaleissa numerolla 55